Menu

HYI HÄPEÄ

Häpeän tunne on hyvin voimakas tunne. Se voi olla jopa niin pelottava, että teemme kaikkemme, ettemme altistuisi sille. Epämukavuusalueelle astuminen tuo aina mukanaan niitä ei niin miellyttäviä tunteita. Tuon pelottavaltakin tuntuvan askeleen ottaminen on kuitenkin kasvun ja kehittymisen kannalta juuri se steppi, joka sinun tulee ottaa.

Olen valinnut säännöllisin välein astua tuolle vielä valloittamattomalle maalle ja altistaa itseni mahdolliselle häpeän ja pelon tunteelle. Eilen tämä tapahtui itselleni täysin yllätyksenä, varautumatta ja valmistautumatta. Ja mitä vielä – tapahtui parasta pitkään aikaan! Pois jäi kaikki inhimillinen etukäteen jännittäminen,  vaihtoehtojen lehmän lailla märehtiminen ja tilanne mahdollisti uuden oppimisen.

Floppi on paras oppi

Miksi sitten niin kovasti pelkäämme epäonnistua? Mikä on pahinta mitä voi mokaamisessa tapahtua? Menetämmekö kasvomme lopullisesti? Tuskin. Epäonnistuminen ei ole mukavaa, mutta normaalisti se ei ole kovin vakavaa. Toki jos olet esimerkiksi vastuussa ihmishengistä tilanne on toinen, mutta nyt puhutaan aivan niistä tavallisista flopeista. Moka on mahdollisuus ja virhekin on tulos. Tosin nämä hokemat ovat täysin turhia, mikäli ympäristö ei aidosti salli kokeilukulttuuria.

Normaalisti myös epäonnistumisen sivusta seuraaminen herättää meissä voimakkaita tunteita. Meillä ei välttämättä ole olemassa tunteiden ja käytöskulttuurin opasta käytössämme tuollaisella hetkellä, vaan turvaudumme aikaisemmin oppimiimme käyttäytymis- ja toimintamalleihin. Välttämättä nämä eivät ole niitä kaikista rakentavia suhtautumistapoja.

Yleensä yritämme vältellä tai torjua epämiellyttäviä tunteita. Mikäli ystävämme purskahtaa itkuun, menemme luultavasti lähelle ja alamme lohduttamaan häntä silittämällä tai halaamalla, jolloin vielä luultavasti sorrumme neuvomaan. Toisen hieman nolostuneena kursiessaan itseään kokoon itse tunne varastoituukin kehon ydinjätteeksi.  Ja entäpä, jos kollegamme reagoi samoin kuin ystävämme? Saatamme jähmettyä, ehkäpä tarjota nenäliinan hieman vaivautuneina.

Hola vanhat frendit

Mitä jos myötähäpeän tilalle toisimmekin sallivuutta ja empatiaa? Voisimmeko antaa nenäliinan lisäksi aikaa ja tilaa sekä olla ihan konkreettisesti tunkematta toisen iholle? Tämän jälkeen voisimme suoda vaikka ystävällisen ja rohkaisevan hymyn. Voisimmeko toivottaa epämiellyttäviltäkin tuntuvat tunteet yhtä tervetulleiksi kuin ilon ja onnen tunteet? Kun ne kerta jo ovat täällä, miksi et hengailisi hetken aikaa niiden vanhojen, luultavasti hyvin tuttujen tyyppien kanssa? Voisitko tutkia näitäkin tunteita uteliaana ihmetellen ja kiittää opettavaisesta vierailusta näiden jo kohta huomatessa, että heitä ei enää tarvitakaan.

Tunteilla on tärkeä tehtävä, sillä ne valmistavat meitä toimintaan ja joskus ne toimivat aivan superturbomoottoreina. Pohdi mitä kaikkea saat aikaan innostuksen tunteessa! Vihan tunne määrittää rajojamme ja surun tunne ikään kuin tyhjentää pöydän, jotta voimme jälleen kattaa pöytään elämämme juhla-astiaston. Turha sitä on vitriinissä säilyttää.

Eilisessä extemporepuheessani kerroin kuulijoille, että minulta kysyttiin mikä minua inspiroi? Minua inspiroi rakkaus. Arvatkaapa mikä on rakkauden tehtävä – sulattaa pelko! Häpeän tunteelle voi toitottaa puolestani piupaut. Mokaamaan mars!

PS. Eilen minä muuten onnistuin.

 

 

 

Takaisin ylös