Menu

Britailor - Artikkelit suodatettu päivämäärän mukaan lokakuu 2016

HYI HÄPEÄ

Häpeän tunne on hyvin voimakas tunne. Se voi olla jopa niin pelottava, että teemme kaikkemme, ettemme altistuisi sille. Epämukavuusalueelle astuminen tuo aina mukanaan niitä ei niin miellyttäviä tunteita. Tuon pelottavaltakin tuntuvan askeleen ottaminen on kuitenkin kasvun ja kehittymisen kannalta juuri se steppi, joka sinun tulee ottaa.

Olen valinnut säännöllisin välein astua tuolle vielä valloittamattomalle maalle ja altistaa itseni mahdolliselle häpeän ja pelon tunteelle. Eilen tämä tapahtui itselleni täysin yllätyksenä, varautumatta ja valmistautumatta. Ja mitä vielä – tapahtui parasta pitkään aikaan! Pois jäi kaikki inhimillinen etukäteen jännittäminen,  vaihtoehtojen lehmän lailla märehtiminen ja tilanne mahdollisti uuden oppimisen.

Floppi on paras oppi

Miksi sitten niin kovasti pelkäämme epäonnistua? Mikä on pahinta mitä voi mokaamisessa tapahtua? Menetämmekö kasvomme lopullisesti? Tuskin. Epäonnistuminen ei ole mukavaa, mutta normaalisti se ei ole kovin vakavaa. Toki jos olet esimerkiksi vastuussa ihmishengistä tilanne on toinen, mutta nyt puhutaan aivan niistä tavallisista flopeista. Moka on mahdollisuus ja virhekin on tulos. Tosin nämä hokemat ovat täysin turhia, mikäli ympäristö ei aidosti salli kokeilukulttuuria.

Normaalisti myös epäonnistumisen sivusta seuraaminen herättää meissä voimakkaita tunteita. Meillä ei välttämättä ole olemassa tunteiden ja käytöskulttuurin opasta käytössämme tuollaisella hetkellä, vaan turvaudumme aikaisemmin oppimiimme käyttäytymis- ja toimintamalleihin. Välttämättä nämä eivät ole niitä kaikista rakentavia suhtautumistapoja.

Yleensä yritämme vältellä tai torjua epämiellyttäviä tunteita. Mikäli ystävämme purskahtaa itkuun, menemme luultavasti lähelle ja alamme lohduttamaan häntä silittämällä tai halaamalla, jolloin vielä luultavasti sorrumme neuvomaan. Toisen hieman nolostuneena kursiessaan itseään kokoon itse tunne varastoituukin kehon ydinjätteeksi.  Ja entäpä, jos kollegamme reagoi samoin kuin ystävämme? Saatamme jähmettyä, ehkäpä tarjota nenäliinan hieman vaivautuneina.

Hola vanhat frendit

Mitä jos myötähäpeän tilalle toisimmekin sallivuutta ja empatiaa? Voisimmeko antaa nenäliinan lisäksi aikaa ja tilaa sekä olla ihan konkreettisesti tunkematta toisen iholle? Tämän jälkeen voisimme suoda vaikka ystävällisen ja rohkaisevan hymyn. Voisimmeko toivottaa epämiellyttäviltäkin tuntuvat tunteet yhtä tervetulleiksi kuin ilon ja onnen tunteet? Kun ne kerta jo ovat täällä, miksi et hengailisi hetken aikaa niiden vanhojen, luultavasti hyvin tuttujen tyyppien kanssa? Voisitko tutkia näitäkin tunteita uteliaana ihmetellen ja kiittää opettavaisesta vierailusta näiden jo kohta huomatessa, että heitä ei enää tarvitakaan.

Tunteilla on tärkeä tehtävä, sillä ne valmistavat meitä toimintaan ja joskus ne toimivat aivan superturbomoottoreina. Pohdi mitä kaikkea saat aikaan innostuksen tunteessa! Vihan tunne määrittää rajojamme ja surun tunne ikään kuin tyhjentää pöydän, jotta voimme jälleen kattaa pöytään elämämme juhla-astiaston. Turha sitä on vitriinissä säilyttää.

Eilisessä extemporepuheessani kerroin kuulijoille, että minulta kysyttiin mikä minua inspiroi? Minua inspiroi rakkaus. Arvatkaapa mikä on rakkauden tehtävä – sulattaa pelko! Häpeän tunteelle voi toitottaa puolestani piupaut. Mokaamaan mars!

PS. Eilen minä muuten onnistuin.

 

 

 

KÄRPÄSEN KAKAN JA MUUN KOKOISIA ASIOITA

Alunperin ajattelin, että kirjoitan blogiini opettajan raivokohtauksesta Lahden Kärpäsen koululla. Ajattelin, että kirjoitan opettajien ja oppilaiden tietoisuustaitojen merkityksestä koulumaailmassa. Siitä, kuinka tärkeää lasten ja aikuisten olisi kehittää tunnetaitoja sekä empatiakykyä, jotta voisimme välttyä vastaavalta. Jossittelu on turhaa märehtimistä ja tulevaisuudesta emme voi tietää, mutta voimme vaikuttaa siihen toimimalla nyt. Toimimalla tässä hetkessä parhaalla mahdollisella viisaudella, joka meillä on. Siinäpä se, kunhan vain toimittaisiin.

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan me suomalaiset olemme lähes maailman huonoimpia asettumaan toisen ihmisen asemaan. Tutkimus julkaistiin Journal of Cross-Cultural Psychology –tiedelehdessä, jonka tulokset tosin professori Juho Saari ehti jo kyseenalaistamaan. Niin tai näin uskon, että viimeaikaiset Kärpäsen koulun tapahtumat kertovat omaa tarinaansa siitä, että petrattavaakin olisi.

Jos meille opetettaisiin yhtä paljon empatia-, vuorovaikutus- ja tunnetaitoja kuin päättelytaitoja, voisi maailma olla huomenna hieman toisenlainen. Hyvällä itsetunnolla ja itsetuntemuksella varustettu ihminen pystyy toimimaan oikein myös hyvin stressaavissa tilanteissa. Jos meditaatio toimii Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaskoulutuksessa ja Iso-Britannian parlamentti pysähtyy meditoimaan, uskon että myös me suomalaiset; esimiehet, johtajat, muu työ- ja koulumaailma uskaltaudumme rohkeasti punnertamaan aivoillamme siinä missä onnellisessa asemassa oleva jälkikasvumme voisi harjoittaa näitä taitoja jo varhaislapsuudesta alkaen.

Koin Kärpäsen koulun tapahtuman hyvin surullisena, kunnes kohtasin jotain vielä surullisempaa. Kaksi tarinaa ja kaksi vakavasti sairasta lasta, jotka taistelevat tälläkin hetkellä elämästään. Kärpäsen koulun tapahtumat vaikuttivat kärpäsen kakan kokoisilta asioilta ja minut pysäytettiin taas.

Sitku onnen metsästyskausi

Sitten kun sitä ja tätä on tapahtunut, ja kun olen saanut valmiiksi nämä ja nuo asiat, niin sitten voin olla onnellinen. Näin minäkin sorruin ajattelemaan elämässäni ennen mindfulnessia. Minulla oli useita syitä lykätä onnellisuuttani. Sitku onni oli aina kulman takana odottamassa milloin minkäkin asian valmistumista. Sitku onni oli kuitenkin katoavaista. Sitä tuskin huomasi ennen kuin se oli taas jo poissa.

Onnellisuuden metsästyskausi jatkuu ajassamme ympäri vuoden päivät siinä, kun peurat jätetään rauhaan tammikuun lopusta. Missä se onni sitten majailee? Seitsemänvuotias sen tiesi – täällä se asuu, ihan rinnan alla. Me vain kävelemme niiden lukuisten onnellisten hetkien ohi. Neutraalikin tunne voi olla varsin miellyttävä, kun sen äärelle pysähtyy. Negatiivisia tunteitakaan ei kannata väistellä tai torjua, nekin jatkavat matkaansa aikanaan. Mikään ei ole pysyvää ja tätäkin voi pysähtyä havainnoimaan. Siis pysähdy ennen kuin sinut pysäytetään.

Rakkaus, terveys ja mielenrauha

Osallistuin viikonloppuna valmennukseen, jonka tarkoituksena oli opettaa meitä realisoimaan tavoitteet menestykseksi. Tekemällä tietoisia ja viisaita valintoja sekä tekemällä tosissaan töitä tavoitteidemme eteen voimme saavuttaa ne. Aivan kuten urheilussa, tavoitteen asettaminen on tärkeää, jotta voimme motivoitua toimimaan.

Aivan koulutuksen aluksi määritimme omat alitajuntaiset arvomme ja tulimme näistä tietoisiksi. Meidän on hyvin vaikea motivoitua tavoittelemaan jotain sellaista, joka on arvojemme vastaista. Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle omien arvojen realitytsekkausta. Jos terveys on minulle tärkeä asia, kuinka monta kertaa viikossa teen jotain konkreettisia toimenpiteitä oman terveyteni eteen? Tai jos lapseni tai lapsenlapseni ovat minulle tärkeitä, vietänkö aikaa heidän kanssaan? Elämän haurauden ja ohikiitävyyden vuoksi tämä on ollut läsnä ajatuksissani.

Oma arvojeni top kolme olivat rakkaus, terveys ja mielenrauha. Itsetutkiskelua jo tovin työstäneenä nämä eivät olleet minulle yllätys, mutta huojennus ne kyllä olivat. Jäin kuitenkin pohtimaan, kuinka tietoisesti toimin arjessa omien arvojeni mukaisesti vai olisiko tässä vielä jotain korjaamisen varaa.

Et sä edes kato

Kuinka usein sitä ohittaakaan oman lapsen hienon legorakennelman ihailun omien kiireiden ja tärkeältä tuntuvien asioiden imussa. ”Et sä edes kato.” Nämä pettyneellä äänensävyllä lausutut sanat kolahtivat. Muutaman minuutin myötäeläminen ja lapsen maailmaan samaistuminen olisi opettanut hänelle monta arvokasta asiaa, kuten ystävällisyyttä, myötäelämisen taitoa, kunnioitusta, kiinnostunutta uteliasta mielenlaatua, arvostusta ja läsnäoloa. Miten oman tehtäväni valmistuminen muutamaa minuuttia aikaisemmin hyödytti ketään? No ei mitenkään.

Urheilijat käyttävät paljon mielikuvaharjoittelua, joka on hyödyksi heille todellisessa kilpailutilanteessa. Mindfulness-harjoitukset ovat hieman samanlaisia kuivaharjoitustilanteita, joita pääsemme testaamaan, kun elämä heittää meille haastavia tilanteita. Voi olla, että harjoitettuamme tietoisuustaitoja joku päivä kykenemme olemaan proaktiivisia ja valitsemaan itse toiminta- tai reagointitapamme.

Ajattele – jokainen tekemäsi valinta on johdattanut sinut tilanteeseen, jossa olet juuri nyt. Tämä hetki on uniikki, eikä se koskaan palaa tällaisena kuin se on nyt. Tietoinen läsnäolo lisää positiivisia tunteita ja onnellisuutta. Mindfulness-taidot avaavat meille valinnan mahdollisuuksien meren. Valinta on sinun.

PS. Suuret tsempit kahdelle pienelle taistelijalle <3

 

 

 

 

 

  

 

 

 

BRITAILORIN MINDFULNESS-ESITTELYVIDEO ON NYT TÄÄLLÄ!

Aivan supertaitava Jukka Salminen Tiikerikuvasta teki Britailorille esittelyvideon Mindfulnessista. Mitäs pidätte? Katso video täältä

Mahtavaa maanantaita ja läsnäolevaa viikkoa kaikille!

 

TEHOTON ONNELLINEN PYSY KURISSA

Aivan liian pitkään kulttuurissamme on vallalla ollut käsitys, että työn tekeminen ei voi olla kivaa tai silloin se ei ole työtä ollenkaan. Osallistuin kuluneen viikon aikana talouskoulutukseen, jossa alan tunnustettu ja pitkän uran tehnyt konsultti koki tarpeekseen kertoa, että hän on tehnyt myös ihan niitä oikeita töitä. Monet kun eivät laske hänen 30-vuotta kestänyttä kouluttajan uraansa tällaiseksi. Viaksi luetaan kuulemma työskentely kotitoimistosta käsin ja hänen intohimoinen asenteensa.

Onnellinen ihminen – hänkään ei voi olla hyvä työntekijä, sillä hän on vallitsevaan olotilaansa nähden liian tyytyväinen ja todennäköisesti täten laiska.  Onko sinua suoranaisesti varoiteltu olemasta liian tyytyväinen työpanokseesi? Auktoriteettia on sinun luterilainen myös kunnioitettava, sillä et sinä muuten kuriton työntekijä pysy ruodussa. Kuulostaako liiankin tutulta?

Systeeminen organisaatioajattelu mahdollistaa superaivot

Luin kuluneen viikon aikana Vesa Purokurun blogin suhteiden johtamisesta, jolla hän tarkoittaa mm. yhteisen tiedon muodostuksen johtamista. Suhteiden johtamisen, jota Purokuru povaa meille valmentavan johtamisen jälkeen, edellyttää uutta osaamista esimiehiltä ja johtajilta. Systeemisessä organisaatioajattelussa päästetään irti hierarkkisesta, suunnittelun ja kontrollin illuusiosta sekä valjastetaan käyttöön kaikkien aivot.  

Kyllä, olen täysin samaa mieltä siitä, että vihdoin organisaatioissa tulisi antaa lupa kaikille ajatella. Edellinen lausehan kuulostaa täysin kornilta, mutta valitettavasti se ei sitä todellisuudessa ole. Uudet toimintamallit, vaativat myös suurta investointia itsensä johtamis-, vuorovaikutus- ja alaistaitoihin. Kehittyminen on muutosta. Muutosta vaaditaan kehittymiseen. Mindfulnessin avulla voidaan opetella uudenlaisia asennoitumis- ja suhtautumistapoja, joiden avulla muutos organisaatiossa ei enää kuulosta kirosanalta.

Onnellinen työntekijä on tuotteliaampi kuin nurkkaan ajettu nisäkäs

Luovuusguru Saku Tuominen kirjoitti viisi vuotta sitten, kuinka käyttäydymme työpaikalla kuin lapset hakien esimiehen hyväksyntää ahkeruudellemme ja kiltteydellemme. Tuominen oli jo tuolloin huolissaan siitä, kuinka emme keskity kunnolla mihinkään ja kuinka suurimmat ongelmat itsensä johtamisessa ovat omien korvien välissä. Samassa tekstissä hän otti kantaa myös työuupumiseen ja esitti, että uupumisen lähteenä ovat epämääräiset tehtävät ja kokemus siitä, että emme saa mitään aikaiseksi.

Väitän, että edelliset ongelmat ovat ratkaistavissa tietoisuustaitojen avulla. Harwardin yliopistossa (Killingsworth & Gilbert 2010) tehtiin matkapuhelinsovelluksella tutkimus, jossa kerättiin (n=2250) yli 250 000 havaintoa ajatuksista, tunteista ja toiminnasta. Tutkimuksen tulos oli, että mieli vaeltaa muualla kuin tässä hetkessä jopa 47% ajastamme. Onnellisimmillaan tutkimukseen osallistuneet olivat, kun he olivat läsnä hetkessä. Sillä, mitä he olivat kulloinkin tekemässä, ei niinkään ollut merkitystä.

Vaeltava mieli työpaikalla on onneton mieli. Miettikääpä, millainen vaikutus hyvällä keskittymiskyvyllä, hetkeen pysähtymisellä ja yksinkertaisella huomaamisella työtehtävien etenemisestä tai valmistumisesta sekä itsemyötätunnosta epäonnistumisen hetkellä olisi työhyvinvoinnin kannalta. Ei nyt enää viitsitä kehuskella sillä multitaskauksella, kun se on yhtä hevon kukkua. Väitän, että onnellinen työntekijä on organisaatioilleen arvokkaampi ja tuotteliaampi kuin se nurkkaan ahdistettu nisäkäs.

Ei muuten vituta

Lähiaikoina vierailin työn merkeissä Vincitillä, jossa minulle esiteltiin heillä käytössä olevaa ”maanantaisin ei saa vituttaa mennä töihin”-henkilöstöjohtamisen strategiaa. Lisäksi koko organisaatio henki sallivuutta ja luovuutta ilmapiiriltään. HR puolella tiimi pitää huolta, että  työkaveri ei ota konetta kotiin heppoisista syistä. Mahtavaa, kunnes ajauduin keskusteluun, jossa todettiin taas se ikuinen ”toimii varmaan siellä, mutta ei meillä tai kaikilla aloilla” ajatteluun. 

Miksi ei toimisi? Kuka niin sanoo? Mitä tapahtuisi jos…? Minkä pitäisi muuttua, jotta…?  Ja ennen kaikkea - miksi pitäisi vituttaa? Ja hei – joskus sekin on ihan ok ja tämänkin tunteen voi toivottaa hyväksyvästi tervetulleeksi sitä torjumatta, vaikka ei se mukavalta tunnu. That’s all fine.

 

 

 

 

 

IHANA KAMALA MUUTOS

Kävin kirjoittamassa yhteistyökumppanini Sitomon blogiin muutoksesta. Blogin pääset lukemaan tästä.

Aurinkoista sunnuntaita tämän myötä kaikille!

Tilaa tämä RSS-syöte