Menu

SOVUSSA MAAILMAN KANSSA

Itsenäisyyspäivänä me ja muu maailma juhlimme jo kunnioitettavan iän saavuttanutta satavuotiasta Suomea. Monet kokoontuvat yhteen juhlistamaan, nauttimaan toistensa seurasta, hyvästä ruuasta ja juomasta. On ilon ja juhlan aika. Nauti siitä kaikilla aisteillasi!


Vaikka mitään ihmeellistä ohjelmaakaan ei olisi suunnitteilla, voi sytyttää itsenäisyyspäivän kynttilän ja hiljentyä hetkeksi. Saatat saada jopa kiinni kiitollisuuden tunteesta. Asioiden, jotka päivittäin itsestään selvinä ohitamme. Ei tarvitse olla yltiöisänmaallinen, jotta voisit kokea kiitollisuutta kotimaasta ja rauhasta. Aikakaudesta, jonka suurin osa meistä on saanut kokea koko elämänsä ajan. Kodista, jonka lämpö antaa suojaa ja turvaa. Kodin sydämestä, ystävistä ja perheestä, jonka kukin saa määritellä tavallaan. Mistä muista asioista voit kokea kiitollisuutta?


Tässä kohtaa mieleesi voi hiipiä ajatus omasta yltiökylläisestä olostasi. Olet etuoikeutettu. Ei ole väärin antaa myös niiden ajatusten ja tunteiden nousta pintaan, että kaikilla ei näin ole. Niin on moni meidänkin isovanhemmistamme ollut pakolainen ja joutunut jättämään kotinsa. Vauhtisokeudessamme unohdamme joskus katsoa maailmaa toisen silmin. Hyväksy sekin, tuomitseminen on turhaa. Valitse sen sijaan levittää hyvyyttä.


Maailmankansalaisena voit iloita tervehdyksistä ja onnitteluista, joita rakkaalle Suomi-neidollemme lähetetään. Rakkauden yhdistävä voima näyttäytyy parhaimmillaan tällaisina hetkinä. Miltä tuntuisi toivoa rauhaa,  terveyttä ja rakkautta itsellesi? Rakkaimmillesi? Toivoa sitä kaikille suomalaisille? Koko maailmalle?

Toivon, että itsenäisyyspäiväsi on täynnä lämpöä, rauhaa, rakkautta ja yhteenkuulumisen tunnetta. Hyvää itsenäisyyspäivää!

 

Tekstin kirjoittaja Brita Salminen on hyvinvointimuotoilija, valmentaja ja mieliguru, joka työskentelee yrityksessään Britailor ja on hyvinvointimuotoilua toteuttavan KYLÄ Groupin jäsen sekä Sitomon kumppanivalmentaja. Britaa luonnehditaan toistuvasti iloiseksi, positiiviseksi ja aidoksi ihmiseksi. 

Lue lisää ...

OUT OF THE BOX

Oletko törmännyt siihen, että ihmisillä on tarve määritellä, jotta he voivat lokeroida sinut? Kaikista painajaismaisempia heille ovat ihmiset, jotka ovat liukkaita kuin saippuapala. He valtaavat uusia heille entuudestaan tuntemattomia alueita, onnistuvat vastoin kaikkia Murphyn lakeja, löytävät itsensä toistuvasti uuden oppimisen ääreltä ja tekevät hienoja, jopa mullistavia asioita! Tälläkin hetkellä Slushiin on kokoontunut joukko innovatiivisia ja itseensä uskovia ihmisiä, jotka uskovat kykenevänsä keksinnöillään muuttamaan maailmaa. Miten se on edes mahdollista?

                                                                                                 
Lapsuudesta saakka olet voinut kuulla sinusta toistettavan asioita, joista muodostuu itseään toteuttava ennuste, totuus –tällainen minä olen. Reipas, ujo, keksiliäs älykäs, rohkea. Näiden nimikkolappujen liimaaminen tai leimaaminen voi olla parhaimmillaan itsetuntoa vahvistavaa ja myönteistä, mutta pahimmillaan syntyy meitä rajoittava uskomusjärjestelmä, joka estää meitä toteuttamasta itseämme. Haitalliset uskomukset vaikuttavat minäpystyvyyden tunteeseen, joka on uskoa omiin kykyihimme.


Jos haet töitä, voit ilmoituksen perusteella ajatella, ettei tuollaista ihmistä olekaan! Mutta kyllä, aivan kaikki duunit ovat ihmisen kokoisia. Samoin keksinnöt, ja se missä olemme nyt, on jonkun jannun aikaansaannosta. Ihminen keksi höyrykoneen, joka oli aikanaan teollisuuden mullistava keksintö. Keksimme rahan, jonka avulla oravannahkakauppa jäi taakse. Keksimme lääkkeitä, joilla parantaa sairauksia ja kirjoitustaidon, joka helpottaa edelleen apteekissa asioimista. Wrightin veljekset unelmoivat lentämisestä ja keksivät lentokoneen. Unohtamatta täysin ala-arvostettua ja mitä mainiointa kulkupeliä polkupyörää, josta hoemme jatkuvasti, ettei sitä ainakaan tarvitse keksiä uudelleen.

                                                       
Leimat, tarralaput tai tarinat pääsi sisällä eivät ole koko totuus sinusta itsestäsi. Mahdollisuuksille avautuminen edellyttää omien haitallisten uskomusten tai ajatusten tiedostamista ja niistä irtipäästämistä. Merkityksellisempi elämä löytyy omia arvoja tarkastelemalla, jotta voi suunnata kohti itselle tärkeitä asioita. Mikäli arvomaailma on kovin ristiriitainen suhteessa tavoitteeseemme ja joudumme tekemään liian paljon kompromisessaja matkallamme, emme luultavasti koskaan pääse perille.

Voi olla, että ajaudut hetkeksi hämmennyksen valtaan, kenen tämä lähes taukoamaton puhe päässäsi sitten on? Ehkä tunnet halua takertua? Saatat ärsyyntyä siitä tai yrittää hankkiutua ajattelusta eroon. Tämä ei valitettavasti ole mahdollista, mutta tietoisuustaitojasi kehittämällä voit ymmärtää sitä ja saada kaipaamasi kosketuksen sisäiseen rauhaan. Rauha, pysähtyminen, tuttuus ja turvallisuus on tukipilareitasi matkalla uuteen tuntemattomaan.

Sitä, että ei ole enää varma siitä, mitä aikaisemmin pidit totuutena kutsutaan kasvuksi. Kasvusi potentiaali voi olla ääretön. Osaisitko sanoa näille sinuun teipatuille post-it lapuille vaihteeksi f**k it? Miltä se tuntuisi? Vapauttavalta? Mitä sitten tekisit, jos kaikki olisi mahdollista?

                                                       

PS. Olin hiljan Tampereen Vincitillä valmentamassa omien elämänarvojen kirkastamisesta matkalla unelmiin. Palautteen mukaan innostavan, positiivisen ja kuplivan valmennuksen aikana tehdyt harjoitukset avasivat uusia näkökulmia, omat ajatukset selkenivät ja mieli avautui mahdollisuuksille. Koutsi kiittää ja kajauttaa perään kannustushuutoja!

Tekstin kirjoittaja Brita Salminen on hyvinvointimuotoilija, valmentaja ja mieliguru, joka työskentelee yrityksessään Britailor ja on hyvinvointimuotoilua toteuttavan KYLÄ Groupin jäsen sekä Sitomon kumppanivalmentaja. Britaa luonnehditaan toistuvasti iloiseksi, positiiviseksi ja aidoksi ihmiseksi. 

 

Lue lisää ...

KYSYMÄLLÄ MESTARIKSI

Tiedätkö sen tyypin työpaikalla, jonka huoneen ohi kävellessä vaistoat, että tänään ei ole sitten hyvä päivä? Tai kun zoomailet sopivaa hetkeä lähestyä asiasi kanssa, mutta kuulet jo askelten sävystä, että juuri nyt se ei ole järkevää. Entä kun se on johtaja, jonka nenän asennosta saat päätellä päiväsi prioriteetit? Raskasta. Kamalan raskasta. Ja tehotonta.

Tunteet ovat ensimmäinen asia, jonka toisista vaistoamme. Jokaisen kohdalle on varmasti osunut tilanne, jossa pölähdät huoneeseen tai tilanteeseen ja aistit selkeästi jotain ylimääräistä tai hämmentävää, mutta et tiedä mitä on tapahtunut. Ilmaa voisi leikata vaikka veitsellä, mutta et uskalla edes kysyä.

Tunteiden vaikutukset suhteessa tulokseen ja menestymiseen ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa johtajia.  Tulkinta siitä mikä on uhkaavaa tai stressaavaa syntyy aivoissa. Organisaation resilienssillä tarkoitetaan sitä, että se pystyy sopeutumaan ja selviämään haastavista tilanteista ja vastoinkäymisistä lyhyessä ajassa ja näiden lisäksi terve organisaatio myös oppii ja tulee yhä kestävämmäksi haasteita kohdatessaan (Salanova ym. 2012).



Mindfulness on opettanut minua tunnistamaan ja johtamaan tunteitani. Johtajien kohdalla tunteiden johtaminen korostuu entisestään, sillä se jos mikä on varmaa, että henkilöstö tulkitsee näitä tietoisesti ja tiedostamatta. Jos johtajan sanallinen viesti on ristiriidassa välittyvän tunteen kanssa, ei viesti ole uskottava. Pystymme tulkitsemaan toisiamme ilman sanojakin yllättävän hyvin. Välillä tulkintamme on kuitenkin väärä ja juuri tätä varten meidän tulisikin uskaltaa kysyä.

Kysymyksen valinta on ratkaiseva vaihe, sillä vastaus riippuu pitkälti kysymyksen asettelusta. Palveleva johtaminenkaan ei onnistu ilman kysymistä. Kysymykset ohjaavat ajattelun suuntaa,  synnyttävät tunteita ja valmistavat meitä toimintaan. Ei siis ole yhdentekevää, mitä suustasi päästät ulos. On tärkeää, että olet selvittänyt itsellesi etukäteen mitä etenkin haastavissa tilanteissa asiasta ajattelet, sillä ajatuksistasi välittyvä tunne on itseasiassa se mitä viestit eteenpäin.

Muutosjohtamiseenkin tunteet liittyvät mitä olennaisimmin. Mitä voimakkaampia ajattelun synnyttämät tunteet ovat, sitä nopeammin ja voimakkaammin meidän tekee mieli reagoida. Millaisia kysymyksiä sinun siis tulisi osata esittää, jotta siitä syttyvä tunne ja sitä seuraava toiminta olisi tavoitteen kannalta kaikista hedelmällisintä?



Kuulin muuten juuri inspiroivan tarinan siitä, miten mestareista tuli mestareita. Joko arvaat? Heiltä kysyttiin.

Kiinnostuitko? Kysy minulta lisää Valmentavan johtamisen valmennuksesta tai tule kuulemaan aiheesta lisää 2.11. KYLÄ-kaffeille KYLÄ GROUPIN tiloihin klo 8.15-9.30.

Tekstin kirjoittaja Brita Salminen on hyvinvointimuotoilija, valmentaja ja mieliguru, joka työskentelee yrityksessään Britailor ja on hyvinvointimuotoilua toteuttavan KYLÄ Groupin jäsen sekä Sitomon kumppanivalmentaja. Britaa luonnehditaan toistuvasti iloiseksi, positiiviseksi ja aidoksi ihmiseksi. 

 

Lue lisää ...

HYI HÄPEÄ

Häpeän tunne on hyvin voimakas tunne. Se voi olla jopa niin pelottava, että teemme kaikkemme, ettemme altistuisi sille. Epämukavuusalueelle astuminen tuo aina mukanaan niitä ei niin miellyttäviä tunteita. Tuon pelottavaltakin tuntuvan askeleen ottaminen on kuitenkin kasvun ja kehittymisen kannalta juuri se steppi, joka sinun tulee ottaa.

Olen valinnut säännöllisin välein astua tuolle vielä valloittamattomalle maalle ja altistaa itseni mahdolliselle häpeän ja pelon tunteelle. Eilen tämä tapahtui itselleni täysin yllätyksenä, varautumatta ja valmistautumatta. Ja mitä vielä – tapahtui parasta pitkään aikaan! Pois jäi kaikki inhimillinen etukäteen jännittäminen,  vaihtoehtojen lehmän lailla märehtiminen ja tilanne mahdollisti uuden oppimisen.

Floppi on paras oppi

Miksi sitten niin kovasti pelkäämme epäonnistua? Mikä on pahinta mitä voi mokaamisessa tapahtua? Menetämmekö kasvomme lopullisesti? Tuskin. Epäonnistuminen ei ole mukavaa, mutta normaalisti se ei ole kovin vakavaa. Toki jos olet esimerkiksi vastuussa ihmishengistä tilanne on toinen, mutta nyt puhutaan aivan niistä tavallisista flopeista. Moka on mahdollisuus ja virhekin on tulos. Tosin nämä hokemat ovat täysin turhia, mikäli ympäristö ei aidosti salli kokeilukulttuuria.

Normaalisti myös epäonnistumisen sivusta seuraaminen herättää meissä voimakkaita tunteita. Meillä ei välttämättä ole olemassa tunteiden ja käytöskulttuurin opasta käytössämme tuollaisella hetkellä, vaan turvaudumme aikaisemmin oppimiimme käyttäytymis- ja toimintamalleihin. Välttämättä nämä eivät ole niitä kaikista rakentavia suhtautumistapoja.

Yleensä yritämme vältellä tai torjua epämiellyttäviä tunteita. Mikäli ystävämme purskahtaa itkuun, menemme luultavasti lähelle ja alamme lohduttamaan häntä silittämällä tai halaamalla, jolloin vielä luultavasti sorrumme neuvomaan. Toisen hieman nolostuneena kursiessaan itseään kokoon itse tunne varastoituukin kehon ydinjätteeksi.  Ja entäpä, jos kollegamme reagoi samoin kuin ystävämme? Saatamme jähmettyä, ehkäpä tarjota nenäliinan hieman vaivautuneina.

Hola vanhat frendit

Mitä jos myötähäpeän tilalle toisimmekin sallivuutta ja empatiaa? Voisimmeko antaa nenäliinan lisäksi aikaa ja tilaa sekä olla ihan konkreettisesti tunkematta toisen iholle? Tämän jälkeen voisimme suoda vaikka ystävällisen ja rohkaisevan hymyn. Voisimmeko toivottaa epämiellyttäviltäkin tuntuvat tunteet yhtä tervetulleiksi kuin ilon ja onnen tunteet? Kun ne kerta jo ovat täällä, miksi et hengailisi hetken aikaa niiden vanhojen, luultavasti hyvin tuttujen tyyppien kanssa? Voisitko tutkia näitäkin tunteita uteliaana ihmetellen ja kiittää opettavaisesta vierailusta näiden jo kohta huomatessa, että heitä ei enää tarvitakaan.

Tunteilla on tärkeä tehtävä, sillä ne valmistavat meitä toimintaan ja joskus ne toimivat aivan superturbomoottoreina. Pohdi mitä kaikkea saat aikaan innostuksen tunteessa! Vihan tunne määrittää rajojamme ja surun tunne ikään kuin tyhjentää pöydän, jotta voimme jälleen kattaa pöytään elämämme juhla-astiaston. Turha sitä on vitriinissä säilyttää.

Eilisessä extemporepuheessani kerroin kuulijoille, että minulta kysyttiin mikä minua inspiroi? Minua inspiroi rakkaus. Arvatkaapa mikä on rakkauden tehtävä – sulattaa pelko! Häpeän tunteelle voi toitottaa puolestani piupaut. Mokaamaan mars!

PS. Eilen minä muuten onnistuin.

 

 

 

Lue lisää ...

TEHOTON ONNELLINEN PYSY KURISSA

Aivan liian pitkään kulttuurissamme on vallalla ollut käsitys, että työn tekeminen ei voi olla kivaa tai silloin se ei ole työtä ollenkaan. Osallistuin kuluneen viikon aikana talouskoulutukseen, jossa alan tunnustettu ja pitkän uran tehnyt konsultti koki tarpeekseen kertoa, että hän on tehnyt myös ihan niitä oikeita töitä. Monet kun eivät laske hänen 30-vuotta kestänyttä kouluttajan uraansa tällaiseksi. Viaksi luetaan kuulemma työskentely kotitoimistosta käsin ja hänen intohimoinen asenteensa.

Onnellinen ihminen – hänkään ei voi olla hyvä työntekijä, sillä hän on vallitsevaan olotilaansa nähden liian tyytyväinen ja todennäköisesti täten laiska.  Onko sinua suoranaisesti varoiteltu olemasta liian tyytyväinen työpanokseesi? Auktoriteettia on sinun luterilainen myös kunnioitettava, sillä et sinä muuten kuriton työntekijä pysy ruodussa. Kuulostaako liiankin tutulta?

Systeeminen organisaatioajattelu mahdollistaa superaivot

Luin kuluneen viikon aikana Vesa Purokurun blogin suhteiden johtamisesta, jolla hän tarkoittaa mm. yhteisen tiedon muodostuksen johtamista. Suhteiden johtamisen, jota Purokuru povaa meille valmentavan johtamisen jälkeen, edellyttää uutta osaamista esimiehiltä ja johtajilta. Systeemisessä organisaatioajattelussa päästetään irti hierarkkisesta, suunnittelun ja kontrollin illuusiosta sekä valjastetaan käyttöön kaikkien aivot.  

Kyllä, olen täysin samaa mieltä siitä, että vihdoin organisaatioissa tulisi antaa lupa kaikille ajatella. Edellinen lausehan kuulostaa täysin kornilta, mutta valitettavasti se ei sitä todellisuudessa ole. Uudet toimintamallit, vaativat myös suurta investointia itsensä johtamis-, vuorovaikutus- ja alaistaitoihin. Kehittyminen on muutosta. Muutosta vaaditaan kehittymiseen. Mindfulnessin avulla voidaan opetella uudenlaisia asennoitumis- ja suhtautumistapoja, joiden avulla muutos organisaatiossa ei enää kuulosta kirosanalta.

Onnellinen työntekijä on tuotteliaampi kuin nurkkaan ajettu nisäkäs

Luovuusguru Saku Tuominen kirjoitti viisi vuotta sitten, kuinka käyttäydymme työpaikalla kuin lapset hakien esimiehen hyväksyntää ahkeruudellemme ja kiltteydellemme. Tuominen oli jo tuolloin huolissaan siitä, kuinka emme keskity kunnolla mihinkään ja kuinka suurimmat ongelmat itsensä johtamisessa ovat omien korvien välissä. Samassa tekstissä hän otti kantaa myös työuupumiseen ja esitti, että uupumisen lähteenä ovat epämääräiset tehtävät ja kokemus siitä, että emme saa mitään aikaiseksi.

Väitän, että edelliset ongelmat ovat ratkaistavissa tietoisuustaitojen avulla. Harwardin yliopistossa (Killingsworth & Gilbert 2010) tehtiin matkapuhelinsovelluksella tutkimus, jossa kerättiin (n=2250) yli 250 000 havaintoa ajatuksista, tunteista ja toiminnasta. Tutkimuksen tulos oli, että mieli vaeltaa muualla kuin tässä hetkessä jopa 47% ajastamme. Onnellisimmillaan tutkimukseen osallistuneet olivat, kun he olivat läsnä hetkessä. Sillä, mitä he olivat kulloinkin tekemässä, ei niinkään ollut merkitystä.

Vaeltava mieli työpaikalla on onneton mieli. Miettikääpä, millainen vaikutus hyvällä keskittymiskyvyllä, hetkeen pysähtymisellä ja yksinkertaisella huomaamisella työtehtävien etenemisestä tai valmistumisesta sekä itsemyötätunnosta epäonnistumisen hetkellä olisi työhyvinvoinnin kannalta. Ei nyt enää viitsitä kehuskella sillä multitaskauksella, kun se on yhtä hevon kukkua. Väitän, että onnellinen työntekijä on organisaatioilleen arvokkaampi ja tuotteliaampi kuin se nurkkaan ahdistettu nisäkäs.

Ei muuten vituta

Lähiaikoina vierailin työn merkeissä Vincitillä, jossa minulle esiteltiin heillä käytössä olevaa ”maanantaisin ei saa vituttaa mennä töihin”-henkilöstöjohtamisen strategiaa. Lisäksi koko organisaatio henki sallivuutta ja luovuutta ilmapiiriltään. HR puolella tiimi pitää huolta, että  työkaveri ei ota konetta kotiin heppoisista syistä. Mahtavaa, kunnes ajauduin keskusteluun, jossa todettiin taas se ikuinen ”toimii varmaan siellä, mutta ei meillä tai kaikilla aloilla” ajatteluun. 

Miksi ei toimisi? Kuka niin sanoo? Mitä tapahtuisi jos…? Minkä pitäisi muuttua, jotta…?  Ja ennen kaikkea - miksi pitäisi vituttaa? Ja hei – joskus sekin on ihan ok ja tämänkin tunteen voi toivottaa hyväksyvästi tervetulleeksi sitä torjumatta, vaikka ei se mukavalta tunnu. That’s all fine.

 

 

 

 

 

Lue lisää ...
Tilaa tämä RSS-syöte